Tätä on toivottu on monelta osalta, tykkään myös itse aiheesta. Olen kirjoittanut tekstin myös omaan blogiin. Mutta kirjoitan nyt myös tänne tuntemattomasti, vaikka iso osa tunteekin, mutta kirjoitustapani tänne on aivan eri ja aiheet eivät ole samoja, osa on, mutta tekstit ovat erilaisia ettei tule liikaa henkilötietoja tai henkilökohtaisia kuvia, tänne tulee vain netistä lainattuja ja aina alle tieto mistä kuva on otettu, usein papunetistä niin tarkkaa linkkiä en voi saada, mutta jos on suoraan joltain sivulta niin saan siihen helpommin linkin.
Eli erilaisia kommunikointikeinoja silloin kun puhe ei jostain syystä onnistu.
1. Viittomat/tukiviittomat (nämä ehkä sama asia mutta ajattelen että viittomat ovat laajempia ja vaikeampia, mutta niillä tulee helpommin ymmärretyksi, silloin ei käytetä vain yhtä sanaa.
2. Kommunikointisovellus. Näitä saa ladattua helposti tietokoneelle ja kännykälle tai tabletille, tämä voi olla kuitenkin haastavaa koulussa, kun oikeastaan ei ole lupaa käyttää näitä laitteita, etenkin tietokone on haasteellinen. Mutta tämän voi saada onnistumaan opettajan luvalla, toisaalta kaikilla on oltava mahdollisuus samanvertaiseen kommunikointiin. Eli toisaalta opettaja ei tätä voi kieltää.
3. Kuvat. Näitä voi olla joko kansiossa, kirjekuorissa tai kaikki samassa kuoressa. Samassa kuoressa olevat voivat kuitenkin olla todella vaikeita löytää etenkin jos tarvitsee äkkiä. Riippuu henkilöstä onko samat tai erilliset kuoret, vai kansio helpoin käyttää.
4. Kirjoittaminen. Tämä on kaikkein helpoin keino, kuvat voi olla vaikea löytää kommunikointisovellus voi olla mahdoton käyttää vaikka kaikilla pitäisi olla samat oikeudet kommunikointiin, mutta se toteutuu aika harvassa koulussa. Viittomat pitää opetella erikseen, käyttäjän sekä vastaanottajan ja siihen menee pitkään, päivät, viikot eikä kuukaudet riitä. Toki tässä ajassa pystyy omaksumaan ne kaikista tärkeimmät mitä tulee tarvitsemaan.
5. Ilmeet ja eleet. Helppo käyttäjälle, vastaanottajalle saattaa olla vaikeampi, etenkin siinä vaiheessa, kun ei vielä tunne. Esimerkiksi katse, tarvittaessa pelkillä silmillä. Pään nyökkäys tai pudistus, osoittaminen, hymy, silmien räpäytys. Näihinkin menee aikaa, että vastaanottaja pystyy omaksumaan, en kuitenkaan usko että yhtä kauaa menee kuin viittomiin, tähän saattaa mennä muutama viikko.
6. Kaverille kuiskaaminen joka toimii "tulkkina". Jotkut voivat kuiskata kaverille tai sanoa hiljaisella äänellä. Tämä kuitenkin voi herättää paljon huomiota.
7. Tulkin tai avustajan apu. Avustajaa voi kokeilla hakea mutismin takia, mutta se voi olla todella vaikeaa. Tulkin hakeminen sitten onkin yksi työmaa, Kelaan miljoona paperia, valituksia, uusia valituksia, turhautumista, odottamista, itkua, jopa korkein hallinto-oikeus mukaan. Mutismi on puhevamma, jolloin Kelan kuuluisi myöntää tulkki samantien, mutta harvoin niin käy.
Jos sinulla on vielä muita mielessäsi niin kommentoi, jotta muutkin lukija voisivat kokeilla niitä tarvittaessa, jos minun listassani ei ollut sopivaa, en keksinyt itse enää enempää.
Seuraava kirjoitus menee varmasti joulun jälkeen joten hyvää joulua. Saattaa mennä myös uuden vuoden jälkeen niin toivotan nyt kaikille rauhallista uutta vuotta ja käyttäytykää rakettien kanssa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti