Mutta aivan tosiasia kuitenkin on että sitä esiintyy myös aikuisilla, vähemmän kuin lapsilla, mutta kuitenkin.
Lapsuudessa Puhumattomuus on vielä jollain tavalla hyväksyttävää mutta sitten myöhemmin ei enää. Mikä siinä muuttuu? Lapset kuitenkin hyväksyvät asian paremmin, aikuisille, jopa ns ammatti-ihmisille se on erittäin haastavaa, ehkä asian harvinaisuus tuo haasteen tai vain asenne erilaisuutta kohtaan. Ei voi tietää.
Tätä blogia koitan nyt päivitellä ja katsoa vähän myös toisesta blogista mikä olisi tärkeää myös tänne. Oikeastaan kaikki olisi, mutta osa on liian henkilökohtaista enkä halua sitä kommentti tulvaa.
Tänne kuitenkin pääsee kaikki niin joudun miettimään tarkemmin mitä kirjoitan. Mutta sen tiedän ettei tästä tule päiväkirja tapainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti